"Voin tehdä mitä haluan ja suunnitella päiväni paremmin, se on vapautta" - Lindan haastattelu hänen tarinastaan.
Astun sisään Lindan asuntoon, ja minua tervehtii asunnossa olevat monet kauniit koristeenkelit. Enkelit tuntuvat sopivan tähän yhteyteen, sillä Lindan tarina on varmasti tarina, jota enkelivartijat ovat leimanneet.
Lindalle kehittyi hallitsematon verenmyrkytys, jonka vuoksi hän joutui hengenvaaralliseen tilaan muutamassa päivässä. Ennen kuin kaikki tämä tapahtui, Linda ei tiennyt, mikä sepsis oli ja että sen kulku saattoi olla
mennä niin nopeasti. Voi mennä tunteja, ennen kuin se muuttuu vakavaksi", hän sanoo. Edessä odotti 7 kuukautta sairaalassa, alkaen Sollefteån ensiapupoliklinikalta, käännytys Karoliinisessa sairaalassa ja Uppsalan sairaalan palovammayksikössä sekä Sundsvallin sairaalassa. Linda kertoo sairastaneensa fibromyalgiaa 15 vuotta, ja tulkitsi oireensa ainakin aluksi tavalliseksi fibromyalgian "leimahdukseksi". Mutta oireet pahenivat, kuume nousi hengenvaaralliselle tasolle, kipu hänen kehossaan kävi sietämättömäksi ja Linda alkoi oksentaa hallitsemattomasti. Viikon kuluttua Linda päätyi päivystykseen. Hän muistaa matkustaneensa sinne tietämättä, missä hän oli, vaikka oli käynyt siellä monta kertaa. Sollefteån ensiapupoliklinikalla selvisi, että hänellä oli sepsis. Sepsis on vakava infektio, joka saa elimistön immuunijärjestelmän ylireagoimaan ja vahingoittamaan omia elimiä, mikä voi olla hengenvaarallista. Lindan sydän, munuaiset, maksa ja aivot olivat vakavasti vaurioituneet, ja ne olivat alkaneet sammua. Pitkän aikaa sairaalassa, jossa ajoittain oli epävarmaa, selviytyisikö Linda. Linda kertoo olevansa lyyrinen hoidosta, hän on tuntenut itsensä kuninkaalliseksi koko ajan. Taudin seurauksena Lindalta jouduttiin amputoimaan molemmat sormet ja jalat.
Olen tavannut Lindan kahdesti aiemmin eri yhteyksissä, ja olen ollut hämmästynyt siitä, miten valtavan positiivinen ja iloinen hän vaikuttaa olevan. Kysyin häneltä, mitä hän on tehnyt pitääkseen mielialansa yllä? "Olen soturi, vastoinkäymiset eivät haittaa minua, ne vain ärsyttävät minua", Linda sanoo. Linda kertoo myös, että tietysti hänellä on myös synkkiä hetkiä. Niitä hän käsittelee puhumalla läheisilleen. "Isäni sanoi taannoin, kun olin maassa, että mutta Linda, mitä jos olisit joutunut amputoimaan ranteista asti. Sitten ajattelin, että se olisi oikeastaan voinut olla pahempaa."
On ollut suuri muutos, kun olen tottunut tekemään kaiken itse ja nyt olen riippuvainen muiden avusta. "Tykkään korjata asioita itse. Se on ollut niin pienestä pitäen, Linda osaa tehdä sen itse! Haluan kehittyä koko ajan", Linda sanoo. Jo sairaalassa Linda sai apua löytääkseen henkilökohtainen apu. Carelli oli Lindan valinta avustusyritykset. Linda ei tiennyt henkilökohtaisesta avusta mitään aikaisemmin. Aluksi, kun Linda tuli kotiin, hänellä oli kotihoito. Hänen mielestään kotiapu toimi hyvin, mutta henkilökohtainen apu antoi hänelle aivan toisenlaisen vapauden. "Voin tehdä mitä haluan ja suunnitella päiväni paremmin, se on vapautta", Linda sanoo. Linda sanoo myös, että oli tärkeää hankkia avustajia, jotta hänen miehensä ja vanhempansa voivat olla vain sitä, eivätkä hänen hoitajiaan. Kysyn Lindalta, millainen hyvän avustajan pitäisi olla. Hän vastaa, että hänen mielestään hyvä henkilökohtainen avustaja on sellainen, joka on reagoiva ja positiivinen. Hän odottaa myös avointa ja rehellistä suhdetta. Hänen mielestään on tärkeää, että henkilökohtainen avustaja on hänelle läheinen henkilö, joka kuitenkin ottaa työnsä vakavasti.
Ennen tätä Linda työskenteli opaskoirakouluttajana näkövammaisille ja sokeille. Tulevaisuudessa Linda toivoo voivansa työskennellä koirien parissa jollakin tavalla. Lindan nelijalkaisten ystävien jäljet näkyvät hänen asunnossaan, ja on selvää, että Linda suhtautuu intohimoisesti koiriin. "Koirat ovat elämäni, ja tietysti suren sitä, että se ei ole sama kuin ennen sairastumistani", hän sanoo. Lindan jääräpäisyyden ja elämänilon ansiosta minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Lindan halu työskennellä jälleen koirien kanssa toteutuisi, kysymys ei ole siitä, tapahtuuko se, vaan milloin.
Malin Lindberg